Aino-Kaisa Saarinen, maailmanmestari.

Lahden Postimerkkikerho on julkaissut vuoden 2010 Salpausselän kisojen kisapostimerkin. Omakuvamerkin ensipäivä oli 5.3.2010.

Kisapostimerkissä on kuvattuna Aino-Kaisa Saarinen mitaleineen.(Vancouverin mitaleja ei vielä ollut "tienattu" kuvien ottamisen aikaan.) Taustakuvana on Aikku kuvattuna Tour de Skillä. Kuvat on ottanut Aapo Laiho ja postimerkin kuvaksi koonnut Heikki Salokannel.


Aino-Kaisa "Aikku" Saarinen (s. 1. helmikuuta 1979 Hollola) on suomalainen maastohiihtäjä, lajinsa maailmanmestari ja olympiamitalisti.

Saarinen voitti maailmanmestaruuden Liberecin MM-hiihdoissa 2009 perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kilpailussa. Lisäksi hän oli mukana voittamassa naisten viestimestaruutta Sapporon 2007 ja Liberecin 2009 MM-hiihdoissa sekä Virpi Kuitusen parina parisprintin mestaruutta Liberecissä. Hän saavutti myös pronssia Torinon olympialaisten 2006 parisprintissä Kuitusen parina sekä Liberecin MM-kisojen yhdistelmäkilpailussa. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän sai pronssia sekä 30 kilometrillä että viestissä.

Saarinen on voittanut kolme maailmancupin osakilpailua. Hän oli vuoden 2009 Tour de Skin lopputuloksissa toinen. Vuonna 2010 Saarinen sijottui neljänneksi.

Seuratasolla Saarinen edustaa Joutsan Pommia. Häntä valmentaa Jarmo Riski